Kun samassa työpaikassa on ihmisiä, joilla ei ole yhteistä äidinkieltä, käytännöllisimpänä ja helpoimpana ratkaisuna pidetään usein englannin puhumista. Tämä on ymmärrettävää, sillä englanti on suomalaisessa kontekstissa ylivoimaisesti osatuin vieras kieli ja sen ajatellaan usein kuuluvan kaikkien työikäisten kielitaitorepertuaariin.

Moni näkee, että englanti on tasa-arvoinen vaihtoehto, sillä sitä käytetään usein lingua franca -kielenä eli yhteisenä kielenä tilanteissa, joissa kukaan osallistujista ei ole ensikielinen englannin puhuja. Suomi vaihdetaankin usein monella työpaikalla englantiin, jos tilanteeseen osallistuu työntekijä, jonka suomen kielen taidosta ei ole varmuutta.

Hyödyllisyydestään huolimatta englanti ei ole ratkaisu kaikkeen. Ensinnäkään kaikki eivät osaa englantia sujuvasti. Sen käyttö on monille – nuorillekin – suomalaisille kuormittavaa, eivätkä kaikki Suomeen tulijatkaan puhu englantia. Edes kaikkien niiden kansainvälisten osaajien, jotka työskentelevät englanniksi, englannin taito ei ole niin hyvä, että he viihtyisivät esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa englannin kielellä.  

On hyvä olla tietoinen siitä, että kun työpaikan käyttökieleksi valitaan kieli, joka ei ole kaikille käyttäjilleen äidinkieli, vaarana on, että lisätään näkymättömiä valta-asetelmia ja eriarvoisuutta. Sujuva englannin kielen taito – siinä missä sujuva suomen kielen taitokin – lisää työssä annettavia mahdollisuuksia, kun taas kielitaidon puute saattaa uhata myös henkilön ammatillista identiteettiä. Suomessa asiantuntijatehtävissä työskentelevän ammatti-identiteettiin sisältyy vahva odotus englannin osaamisesta. Jos englanti kuitenkin sujuu vain kompastellen, asiaa ei välttämättä uskalleta tuoda ilmi.

Jotkut työntekijät saattavat osata erinomaisesti englantia ja käyttävät sitä luontevasti monissa tilanteissa. Silti hekin saattavat kokea, että esimerkiksi uusien ratkaisumallien ideointi on vaikeampaa, jos tilanteessa työskennellään vain englanniksi. Vielä suurempia haasteet ovat luonnollisesti niillä, joiden englannin kielen taito on heikko.

Suomessa monikielisissä organisaatioissa työskentelevät suomalaiset eivät läheskään aina odota vieraskielisiltä työntekijöiltä minkäänlaista suomen kielen taitoa tai osallistumista keskusteluun suomeksi. Samanlainen tilanne on monilla muillakin niin sanottujen pienten kielten alueilla. Sen sijaan suurilla kielialueilla, kuten Saksassa, Ranskassa tai Espanjassa, paikallista kieltä pidetään luontevana valintana yrityskieleksi, ja paikallisen kielen taito nähdään tärkeänä myös sosiaalistumisen kannalta.  

Myös pienillä kielialueilla aletaan vähitellen herätä paikalliskielen osaamisen tärkeyteen. Vaikka työyhteisön virallinen kieli olisikin englanti, paikallisen kielen osaamattomuus tekee sopeutumisen ja kotoutumisen uuteen maahan vaikeammaksi. Myös uralla eteneminen saattaa pysähtyä siihen, ettei hallitse paikallista kieltä. Suomea osaamaton saattaa siis törmätä lasikattoon.

Suomen kielen käyttäminen työpaikan pääkielenä on edullista suomenkielisille työntekijöille siksi, että he voivat käyttää vahvinta kieltään. Tämä tekee heidän työskentelystään vähemmän kuormittavaa ja saattaa parantaa työn laatua.

Suomen kielen käytön syynä voi olla asiakaspalvelun keskeinen rooli työtehtävissä tai kielilain asettamat vaatimukset kotimaisten kielten käytöstä esimerkiksi julkishallinnossa tai sosiaali- ja terveysalalla. Joissain tapauksissa suomen kielen valinnan syynä voi olla myös se, että kaikki työntekijät tai yhteistyökumppanit eivät osaa englantia tai eivät käytä sitä mielellään. Kun suomi on työpaikan pääkieli, myös ulkoinen viestintä on luontevaa tehdä suomeksi.

Monet työyhteisöt käyttävät suomea pääkielenään, vaikka kaikki eivät sitä yhtä hyvin osaisikaan. Työpaikalla saatetaan pitää tärkeänä suomen kielen osaamista senkin vuoksi, että kielen osaamisella nähdään olevan vaikutusta siihen, miten hyvin työntekijä viihtyy Suomessa ja miten hän sitoutuu työhönsä. Tällaisissa tilanteissa suomen kieli säilyy työyhteisön pääkielenä, vaikka yhteisöön tulisikin kansainvälinen työntekijä.

Suomea toisena kielenä puhuvan kannalta edullista tässä kieliratkaisussa on se, että hänelle avautuu mahdollisuus kehittää suomen kielen taitoaan. Suomenkielisellä työpaikalla on parhaimmillaan runsaasti oppimiseen sopivia tilanteita, ja yhdessä kielikurssien kanssa tällainen työyhteisö on erinomainen paikka oppia ammatillista kielitaitoa. Kun kansainvälinen työntekijä saa alusta alkaen työyhteisön tuen suomen kielen oppimiseen, hän saa paremmat mahdollisuudet edetä urallaan Suomessa ja saattaa myös sitoutua työyhteisöön syvemmin.

Vaikka suomen kielestä työkielenä on hyötyä koko työyhteisölle, ratkaisu ei ole ongelmaton. Kielenoppijan ja työntekijän rooleja voi olla vaikea sovittaa yhteen. Moni kokee, ettei pysty toimimaan pätevänä oman alansa ammattilaisena puutteellisella kielitaidolla ja että osaaminen ei aina pääse esiin suomeksi. Kakkoskielinen työntekijä voi ajatella vaivaavansa kollegoita hitaalla puheellaan ja avunpyynnöillään. Kollegat taas saattavat väsyä kielituen antamiseen ja suomenoppijan kielihaasteisiin. 

Suomenoppijan näkökulmasta suomenkielinen työpaikka vaihtuvine tilanteineen voi olla melko kuormittava. Toisen kielen puhuminen ja kuunteleminen voi uuvuttaa, ja lisäksi uudella kielellä työskentely voi viedä enemmän aikaa kuin vahvimmalla kielellä työskentely veisi.

Joissakin työpaikoissa vaihdetaan kieltä joustavasti tilanteen ja puhujien mukaan. Puhutaan yhtäältä rinnakkaiskielisyydestä eli siitä, että kommunikaatio tapahtuu rinnakkaisesti kahdella tai useammalla kielellä, tai toisaalta reseptiivisestä monikielisyydestä eli siitä, että kukin käyttää puhuessaan yhteisistä kielistä itselleen vahvinta. Kumpaakaan näistä periaatteista ei yleensä noudateta pilkuntarkasti. Esimerkiksi rinnakkaiskielisyys saattaa toteutua niin, että keskustelussa voidaan vapaasti vaihdella kieliä, kun taas kirjallinen viestintä hoidetaan systemaattisemmin molemmilla kielillä.

Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa kaksi erikielistä työntekijää pitää palaveria; toisen ensikieli on suomi, toisen venäjä. Molemmat ymmärtävät toistensa kieltä, mutta kokevat sen puhumisen hankalaksi. Tällöin joustava monikielinen ratkaisu on, että molemmat puhuvat omalla kielellään. Jos tilanteeseen liittyy kolmanneksi osapuoleksi vielä kokonaan venäjää osaamaton suomenpuhuja, venäjää puhunut voi vaihtaa englantiin (jos kaikki sitä osaavat), mutta suomenkieliset voivat jatkaa suomeksi. Tällaista palapeliä pelaamalla voidaan löytää optimaalinen ratkaisu niin tehokkuuden, kuormittavuuden välttämisen kuin kielenoppimisenkin kannalta.

Rinnakkaiskielisyyden ei tarvitse tarkoittaa, että kaikki puhe tai kaikki tekstit käännetään kokonaisuudessaan. Rinnakkaisten kielten käyttö voikin ikään kuin pakottaa kirjoittajaa löytämään viestin tai dokumentin olennaisimmat asiat. Jos esimerkiksi kokouksen muistio lähetetään kaikille osallistujille kolmella kielellä, on luontevaa tiivistää kokousmuistioon vain kokouksen ydinkohdat, jotta tekstitiedosto ei paisu liiaksi. Työpaikan dokumenttien systemaattinen kääntäminen eri kielille johtaa usein siihen, että turha jaarittelu, epämääräiset käsitteet tai löysä jargon alkavat vähitellen jäädä pois kuin itsestään. Tällaisesta selkeämmästä viestinnästä hyötyy koko työyhteisö.

Reseptiivinen monikielisyys edellyttää, että puhujat hallitsevat ainakin passiivisesti toistensa vahvoja kieliä. Lisäksi puhujien olisi hyvä tuntea toistensa kielitaidot sekä mahdolliset kielenoppimistavoitteet.  

Ilman avointa kielistä keskustelemista jäävät kansainvälisten työntekijöiden kielitaidot usein pimentoon. Käytännössä suomenkielisten työntekijöiden olisi uskallettava kysyä kansainvälisten työntekijöiden kielenkäyttötoiveista tai kansainvälisten työntekijöiden olisi uskallettava itse tuoda ne esiin. Jos työpaikalla puhutaan koko ajan englantia, ei välttämättä tunnisteta työntekijän suomen kielen taitoa, ei rohkaista häntä kehittämään ammatillista suomen kielen taitoaan eikä myöskään tunnisteta työntekijän omia toiveita.

Joskus työpaikalla saatetaan ajatella, että siellä toimitaan rinnakkaiskielisesti, mutta työntekijöiden kokemus onkin toinen. Käytännössä rinnakkaiskielisyyteen liittyy haasteita aina resurssiongelmista (kaikkien tekstien kääntäminen on kallista) asenneongelmiin (eri kielten sekoittamista saatetaan pitää hankalana). Sujuva rinnakkaiskielisyys vaatiikin suunnitelmallisuutta ja yhdessä sopimista.