Olen puoli chileläinen ja puoli suomalainen, vaikka en puhu suomea. Koko elämäni olen asunut Chilessä. Äitini on suomalainen, mutta hän ei koskaan puhunut minun kanssa suomea.

Haluan opiskella suomea, koska isoisäni puhuu vain suomea, ja jos haluan ymmärtää hänet, minun täytyy opiskella suomea. Ensimmäinen kerta, kun yritin opiskella suomen kieltä, oli kahdeksan vuotta sitten, kun olin armeijassa. Armeijassa melkein kaikki asiat olivat suomeksi, enkä yleensä ymmärtänyt mitään, mutta kopioin ystäviäni. Muistan, että armeijassa ruoka oli melko huonoa, mutta torstaisin jälkiruokana oli 2 pannukakkua.

Sen jälkeen palasin Chileen ja en opiskellut lisää suomen kieltä. Viisin vuoden päästä, tulen taikaisin Helsinkiin ja menin opiskelemaan Aallon yliopistossa. Ensimmäisen vuoden Aallossa voin ottaa suomen kielen kurssin, ja sitten aloitin uudelleen suomen kurssi. Suomen kieli on todella vaikea, mutta minun mielestäni on, että minun täytyy opiskella rauhallisesti, koska elämä on opettanut minulle, että on parempi opiskelen hitaasti.

Nyt olen suomen kielen kurssilla, yleensä puhun isoisäni kanssa ja kuuntelen selkosuomalaista uutisia. Keskiviikkona minulla on koe, siksi nyt opiskelen imperfektiä. Minun lempisanani on "no niin", koska voin aina sanoa sen, jos en ymmärrä jotain.

Kirjoittaja: Ilari Korpimäki

Teksti on kirjoitettu Aalto-yliopiston Suomi 3 -kurssilla (A1-taso).