Kielibuusti-hanke

5 + 2 sovellusta edistyneemmille suomen kielen opiskelijoille

Internet tarjoaa suomen kielen opiskelijoille paljon monipuolista materiaalia opiskelun tueksi. Netistä löytyy sekä harjoituksia, pelejä, videoita että itseopiskeluun tarkoitettuja kokonaisia kursseja. Ei muuta kuin valitsemaan ja nauttimaan! Valitettavasti suurin osa tästä hyvyydestä on suunniteltu opintojen alkuvaiheessa oleville opiskelijoille, eikä vähän pitempään suomen kieltä lukeneiden ole aina helppoa löytää sopivaa materiaalia lukuisten sovellusten merestä.
Opiskelija jolla on puhelin kädessä ja kuulokkeet päässä istuu pöydän ääressä.
Kuva: Kalle Kataila. Kaikki oikeudet pidätetään.

Olen kartoittanut monia erilaisia suomen kielen opiskelua tukevia sovelluksia ja sivustoja, ja olen koonnut tähän tekstiin seitsemän, joita itse suosittelisin juuri edistyneemmille opiskelijoille. Listalta löytyy viisi ihan käyttövalmista sovellusta ja kaksi vielä keskeneräistä, joiden kehitystä kannattaa mielestäni seurata.


Kielioppia – napaketku suomi

Napaketku suomi on kieliopin oppimiseen erikoistunut YouTube kanava. Kanavalta löytyy paljon hyvin tehtyjä videoita, joista suurin osa on tarkoitettu juuri hieman edistyneemmille opiskelijoille. Videoiden avulla opiskelija voi siis opiskella tai kerrata esimerkiksi partitiivin monikkoa, abessiivia tai konditionaalia. Napaketku selittää suomen kieliopin seikkoja rauhallisesti ja selkeästi, ja hyvin suunniteltu visuaalinen materiaali auttaa havaitsemaan asioita. Videot ovat pituudeltaan keskimäärin noin 5–15 minuuttia, eli ne sopivat kiireisimmillekin suomen kielen oppijoille. Hyvä vaihtoehto niille opiskelijoille, jotka lukemisen sijaan oppivat paremmin kuuntelemalla ja katsomalla.

Sanastoa – WordDive

WordDive on Suomessa kehitetty monikielinen sovellus, jonka avulla voi opiskella sanastoa ja alkeiskurssien osalta myös hieman kielioppia. Sovellusta voi käyttää sekä selaimella että mobiililaiteella ja parikieleksi opiskelija voi valita englannin, norjan, ruotsin, saksan tai venäjän. Sanasto on järjestetty aiheen mukaan moduuleihin, joiden taso vaihtelee alkeistasolta tasolle C1 asti. Kunkin uuden sanan lisäksi opiskelija saa aina myös äänitetyn käyttöesimerkin, ja usein myös sanan synonyymejä. Opiskelumetodi on melko intuitiivinen ja itse huomasin, että uudet sanat tarttuvat päähän melkein ponnistelematta. Suosittelisin kaikille, joille perinteinen sanastonopiskelu tuntuu tylsältä tai haastavalta.  

Tämä sovellus on maksullinen (kurssin hinta on tällä hetkellä 9,99e/kk).

Puhekieltä – Puhutsä suomee?

Puhutsä suomee on hauska ja helppokäyttöinen johdanto suomen puhekieleen. Sivustolta löytyy lyhyitä videoita, puhekielen piirteiden selityksiä ja itsenäisesti suoritettavia pieniä tehtäviä.  Kurssi vaatii opiskelijalta jo suomen peruskieliopin ja sanaston tuntemusta, sillä opetuksessa vertaillaan puhekielisiä piirteitä kirjakieleen. Sivuston sisältö sopisi tekijöiden mukaan tasolta A2 eteenpäin ja se voi tuntua liian helpolta niille opiskelijoille, jotka ovat tutustuneet jo puhekieleen. Suosittelisin sivustoa kuitenkin niille edistyneemmille opiskelijoille, jotka eivät ole vielä opinnoissaan tutustuneet puhekieleen ja joita kiinnostaa kommunikatiivisten taitojen haltuun ottaminen.

YKI-testin harjoituksia – Itsearviointi (Kotisuomessa)

Itsearviointi-sivut ovat osa laajempaa Kotisuomessa sivustoa. Materiaali on suunniteltu keskitason YKI-testin harjoittelua varten, mutta se sopii hyvin myös yleisesti keskitason taitojen kertaamiseen ja harjoitteluun. Harjoitukset on järjestetty kategorioihin, jotka kuvaavat arkielämän eri alueita, kuten esimerkiksi koti ja perhe tai kauppa ja palvelut. Tehtäviä on runsaasti ja niiden avulla voi harjoitella monipuolisesti eri kielitaitojen osa-alueita. Materiaalissa parasta on se, että painopiste on käytännön kielessä. Dialogit ovat siis melko luonnollista arkikieltä ja tekstit arkielämän tekstejä, kuten esimerkiksi tiedote, mainos tai sähköposti. Hyvä sivusto niille opiskelijoille, jotka kaipaavat käytännön kielen harjoittelemista. Siitä varmasti hyötyy, vaikkei olisi aikomusta suorittaa yleistä kielitutkintoa.

Kulttuuria ja viihdettä suomeksi – Yle kielikoulu

YLE kielikoulu -sovelluksen ideana on oppia kieltä katsomalla YLEn ohjelmia. Katsottavia ohjelmia on todella paljon: Kaurismäen elokuvia, dokumentteja, reportaaseja, huumoriohjelmia ja niin edelleen. Jokainen varmasti löytää itselleen jotakin kiinnostavaa. Ohjelmiin on lisätty suomen ja ruotsin tekstitykset ja niiden lisäksi uusien sanojen selitykset yhdellä neljästätoista apukielestä. Apukielen ja kielitason opiskelija valitsee itse tasojen A1–C2 väliltä. Koko sovellus on erittäin selkeä ja helppokäyttöinen. Opiskelijalla on mahdollisuus katsoa tarkemmin uusia sanoja, laittaa päälle automaattinen paussi, joka tulee aina kun tekstitys videon alapuolella vaihtuu, ja jaksaessaan voi katsotun ohjelman jälkeen tehdä vielä sen sanastoon pohjautuvan harjoituksen. Ehdottomasti hyvä ja hauska tapa oppia kieltä ja samalla tutustua suomalaiseen kulttuuriin ohjelmien avulla. YLE kielikoulu sopisi mainiosti myös niille opiskelijoille, jotka töiden ja opiskelun jälkeen ”eivät jaksa” enää opiskella aktiivisesti.

Vielä keskeneräisiä, mutta kannattaa pistää muistiin – Conlexis, Revita

Lopuksi haluaisin suositella myös kahta keskeneräistä sovellusta. Nämä ovat tällä hetkellä vielä työn alla, mutta molemmissa näkisin todella paljon potentiaalia juuri edistyneemmille opiskelijoille.  

Conlexis on Oulun yliopiston kontekstiverkkosanakirja. Sanakirja sisältää sanojen vieruspareja, synonyymejä, antonyymeja, käyttöesimerkkejä ja harjoituksia. Käyttöesimerkit perustuvat autenttiseen kielenkäyttöön, jossa aineistona on käytetty suomen kielen tekstipankkia. Sanakirja on suunniteltu erityisesti B2–C2 tasolla oleville opiskelijoille.

Revita taas on Helsingin yliopistossa käynnissä oleva projekti. Sovellus sisältää paljon erilaisia tekstejä, joiden kanssa opiskelija voi työskennellä ja joiden pohjalta ohjelma tekee aina hieman uusia harjoituksia, ja joista opiskelija voi rakentaa itselleen sanastolistoja. Parasta sovelluksessa kuitenkin on se, että opiskelijalla on myös mahdollisuus lisätä sovellukseen mitä tahansa verkosta löytyneitä tekstejä omien tarpeiden tai kiinnostuksien mukaisesti. Ohjelma luo automaattisesti näistä teksteistä niihin pohjautuvia tehtäviä.

Opiskelutapoja on yhtä monia kuin on opiskelijoitakin

Internet tarjoaa luonnollisesti edistyneemmille opiskelijoille paljon enemmänkin mahdollisuuksia oppia kieltä. Uusia sovelluksia myös kehitetään koko ajan, joten opiskelijan valinnanvarakin kasvaa jatkuvasti. On myös huomattava, että nämä suositukset pohjautuvat omiin kokemuksiini S2 opiskelijana, ja valintani ovat melko subjektiivisia. Me kaikki opimme hieman eri tavalla ja opiskelutapoja on yhtä monia kuin on opiskelijoitakin. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollut kuitenkaan kattaa kaikkea parasta, mitä verkosta löytyy, vaan enemmänkin antaa vinkkejä sovelluksista, jotka ovat mielestäni kokeilemisen arvoisia.

Kirjoittaja(t)

Kirjoittaja on Kielibuustin tutkimusavustaja ja Suomen kielen ja kulttuurin opiskelija Helsingin yliopistossa.

Lue lisää blogin toimituskunnasta
  • Julkaistu
  • Päivitetty:
Jaa
URL copied!