Ja sitten kuitenkin on myös vasta-ainetta viruksen aiheuttamaan tautiin. Omassa yliopistossani, Helsingin yliopistossa, työryhmä pohtii hallinnollisten toimielinten kielikäytäntöjä, kielisopimuksia solmitaan, valtiotieteellisessä tiedekunnassa on laadittu monikielisyysohjeistus.  Valtakunnallisessa Kielibuusti-hankkeessa kehitetään jos jonkinlaisia tapoja oppia suomea ja ruotsia uusilla tavoilla. Peli ei ole siis menetetty tämänkään viruksen vastaisessa taistelussa. 

Otetaan kieli puheeksi

Kielikysymysten pohtiminen ja niiden ratkaiseminen ei ole helppoa. Kielisyys on syvästi henkilökohtainen asia. Se, mitä kieltä tai kieliä käytämme ja miten niitä käytämme, on yksilöllistä. Jokainen vierasta kieltä käyttänyt tietää tunteen, kun yrittää saada itsensä ymmärretyksi tai kun vieraan kielen puhuminen jännittää virheiden pelosta.  

Kieli on aina myös yhteisöllistä. Tämän vuoksi on tärkeää, että kielten käytöstä eri yhteisöissä ja yhteisöllisissä tilanteista puhutaan ja että niistä sovitaan paikallisesti.  

Miten juuri tässä meidän porukassa tai tilanteessa on sopivaa ja tarkoituksenmukaista käyttää kieliä? Voisiko kokouksissa käyttää useampaa kuin yhtä kieltä? Miten rohkaista suomea opiskeleva kollega tai opiskelukaveri käyttämään suomea ja näin oppimaan sitä lisää? Pidettäisiinkö vaikka kaksi kahvitaukoa viikossa suomen kielellä? Onnistuisiko monikielinen viestintä niin, että samassa tilanteessa joku käyttää suomen kieltä, toinen puhuu englanniksi – ja kolmas vaikka ruotsiksi?

Tilanteita ja erilaisia viestinnän tapoja on lukuisia. Niiden ei tarvitse olla muodollisia – kaikkien tilanteiden kielikäytäntöjä on sallittua miettiä uusiksi. Ei anneta kieliviruksen sairastuttaa. Se on selätettävissä, kuten muutkin ajassa ja ilmassa liikkuvat pöpöt!