Kielibuusti-hanke

Lääkärien kielenopetus: ”Ilman riittävää kielitaitoa ei ole ammattitaitoa”

Yleislääkärin työssä kuunteleminen ja puhuminen ovat tärkeimmät työkalut. Ilman riittävää kielitaitoa ei pysty ymmärtämään potilaan näkökulmaa eikä perustelemaan potilaalle hoitoratkaisuja. Kieli on myös väline, jolla siirretään tietoa ammattilaiselta toiselle. Voidaan jopa sanoa, että ilman riittävää kielitaitoa ei ole ammattitaitoa.
Neljä opiskelijaa harjoittelemassa elvytystä nukella.
Koulutettavat treenaavat taitopäivässä elvytystä. Kuva: Tuula Korhonen. Kaikki oikeudet pidätetään.

EU- ja ETA-maiden ulkopuolella valmistuneiden lääkärien laillistamiskokeeseen valmentavassa koulutuksessa kielenoppimisen tavoitteet ja sisällöt on solmittu yhteen ammatillisten tavoitteiden ja sisältöjen kanssa.

Koulutuksessa on mukana kaksi lääkäriopettajaa ja neljä suomen opettajaa, jotka opettavat eri kohdissa koulutuskokonaisuutta ja hieman eri painotuksilla.

Opetuskokonaisuus on suunniteltu yhdessä siten, että kielen opetuksessa voidaan tukea ammatillisten asioiden ymmärtämistä esimerkiksi käsittelemällä samaa asiaa etu- tai jälkikäteen kielen kannalta. Suomen opetuksella on kuitenkin myös omat tavoitteensa, joilla varmistetaan, että kielitaidon kehittymisen kannalta keskeisiä taitoja tulee harjoitettua tasapainoisesti.

Tiivistä yhteistyötä

Käytännössä kielenopetuksen ja ammatillisen opetuksen yhdistäminen tarkoittaa esimerkiksi yhteisiä vuorovaikutusharjoituksia tai opiskelijoiden tekstien kommentointia sekä kielen että sisällön näkökulmasta.

Kielenopettajien ja lääkärikouluttajien yhteistyö on välttämätöntä, koska ammatillisen kielitaidon opettamisessa tarvitaan sellaista tietoa, jota kummallakaan ei yksin ole. Lääkäreillä on esimerkiksi ammatillisesti tärkeiden sanojen merkityksistä paljon tarkempaa tietoa kuin maallikoilla, ja siksi lääkäriopettajalla on tärkeä rooli sanaston opettajana ja suomen opettajan tukena sanastokysymyksissä. Toisaalta lääkäriopettajan kyky selittää, miten sanat toimivat lauseissa, on rajallinen, ja siihen tarvitaan suomen opettajaa.

Jatkuvaa oppimista kaikille

Yhteistyö kahden eri alan asiantuntijoiden kesken on molemmille jatkuvaa oppimista. Me suomen opettajat olemme oppineet lääkäriopettajilta paljon lääketieteestä ja lääkärin työstä. Olemme oppineet myös, että se, mikä lääkäriopettajille on itsestäänselvyys, ei ole itsestäänselvyys maallikolle eikä myöskään usein opiskelijoille. Suomen opettajalla voikin olla tärkeä rooli ammatillisessa opetuksessa esiin tulleiden asioiden perillemenon tarkistamisessa.

Suomen opettajat voivat myös auttaa lääkäriopettajaa arvioimaan materiaalien vaikeustasoa ja tarvittaessa mukauttamaan sitä opiskelijoiden kielitaitotasolle sopivaksi.

Lääkäriopettajat puolestaan ovat yhteistyön myötä entistä tietoisempia siitä, mikä heidän omassa puheessaan on vaikeaa suomea toisena kielenä käyttävälle. Lääkäriopettaja kertoo hyötyneensä yhteistyössä eniten kielenopettajien muodostamasta käsityksestä kurssilaisten kielitaidosta. Realistinen käsitys kielitaidosta auttaa opetuksen suunnittelussa.

Lisää koulutuksesta Itä-Suomen yliopiston verkkosivuilla.

Saija Pyhäniemi, Tuula Korhonen, Maija Tervola ja Taina Pitkänen
Kirjoittajat Saija Pyhäniemi, Tuula Korhonen, Maija Tervola ja Taina Pitkänen. Kuva: Tuula Korhonen. Kaikki oikeudet pidätetään.

Kirjoittaja(t)

Tuula Korhonen (Itä-Suomen yliopisto), Taina Pitkänen (Tampereen yliopisto), Saija Pyhäniemi (Helsingin yliopisto) ja Maija Tervola (Tampereen yliopisto) Kirjoittajat työskentelevät Lääkärin suomi -hankkeessa S2-asiantuntijoina. Kirjoitus on julkaistu myös Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen blogissa.

Lue lisää blogin toimituskunnasta
  • Julkaistu
  • Päivitetty:
Jaa
URL copied!