Uutta kieltä ei opita puhumaan vain kielioppisääntöjä ja sanalistoja pänttäämällä. Usein jopa tärkeämpi ulottuvuus kielenoppimisessa on mahdollisuus havainnoida ja päästä käyttämään kieltä autenttisissa tilanteissa äidinkielisten puhujien kanssa. Valitettavan usein kielenoppijat kuitenkin törmäävät paradoksaaliseen tilanteeseen: kieltä oppiakseen he tarvitsisivat pääsyn kohdekielisiin puhujayhteisöihin, mutta usein edellytys näihin yhteisöihin pääsylle on sujuva kielitaito (Norton 2000: 47, Norton 2013).

Kyselyyni vastanneista opiskelijoista moni toivoi, että yliopiston suomen kielen kursseilla keskityttäisiin enemmän kuuntelun ja puhumisen taitoihin. Enemmistö opiskelijoista myös koki, ettei oppitunneilla tai oppikirjoissa keskitytä tarpeeksi puhekieleen. Ilman puhekielen osaamista kielenoppijan voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta ymmärtää suomenpuhujien arkipäiväisiäkin keskusteluja, joten pelkkä kirjakielen ja kielioppisääntöjen osaaminen ei riitä suomen kielellä arjessa toimimiseen. Puhekielen osaamattomuus voi aiheuttaa myös väärinymmärryksiä. Yksi kyselyyni vastanneista opiskelijoista nosti esimerkkinä esille sanan ”musta”, joka tarkoittaa kirjakielessä mustaa väriä, mutta on myös puhekielinen variantti sanasta ”minusta”.

Vanhemmassa tutkimuksessa yliopisto-opiskelijoilla on kuvattu olevan myös kielteisiä ja arvottavia asenteita puhekieltä kohtaan. Esimerkiksi Kuparinen (2001) haastatteli tutkimuksessaan yliopistossa opiskelevia suomen kielen oppijoita, joista kaksi kertoi pitävänsä puhekieltä rumana kielimuotona, jota he itse eivät tietoisesti halunneet käyttää. Vaikka selvästi yli puolet kyselyyni vastanneista opiskelijoista piti puhekieltä vaikeana, kukaan ei tuonut ilmi väheksyviä asenteita puhekieltä kohtaan. Sen sijaan vastauksissa korostuivat puhekielen osaamisen tärkeys ja jopa välttämättömyys. Kuten yksi opiskelija osuvasti kuvasi: puhekieli on avain suomenkielisten keskustelujen ymmärtämiseen.

Lähteet

Harjunpää, Emilia 2022: Kielitaito-opetus ja suomen kielen oppiminen yliopistossa: Oppijoiden kokemuksia ja näkemyksiä. Maisterintutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Kuparinen, Kristiina 2001: Suomen kielen kaksi koodia oppijan asenteissa ja kielenkäytössä. – Piiparinen-Rintaluoma, Peija-Riikka (toim.), Suomi toisena kielenä ja variaatio. Kakkoskieli 4. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.

Norton, Bonny 2000: Identity and Language Learning: Gender, Ethnicity and Educational Change. Harlow: Longman.

Norton, Bonny 2013: Identity and Language Learning: Extending the Conversation. Bristol: Multilingual Matters.