Opi suomea

Miten referoit tekstiä? Harjoituksia 1

Referointia tehdään koko ajan, esimerkiksi kun kerrotaan ystävälle viikonlopun tapahtumista, elokuvan tai kirjan juonesta tai vaikkapa poissaolijalle työpalaverin sisällöstä. Referointia tarvitaan myös esimerkiksi tutkimuskirjoittamisessa, jossa lähdeteksteistä referoidaan ajatuksia oman tekstin tueksi ja taustaksi. Referaatin kirjoittaminen on yksi tapa harjoitella referointia. Tässä tehtäväpaketissa harjoitellaan referointia mallin avulla.
Kuvitus käsistä papereiden päällä, joissa on kannettava tietokone, muistikirja ja lyijykynä vihreällä taustalla.
Kuva: Good Studio (Adobe Stock). Kaikki oikeudet pidätetään.

Tekstistä toiseksi

Tässä tehtäväpaketissa harjoitellaan referointia mallin avulla. Ennen tämän sivun tehtäviä tutustu Referointi ja selostaminen -osion yleiseen osuuteen referoinnista (Referointi opiskelijan työkaluna -sivu).

Kaikissa vaiheissa ja tehtävissä käytetään samaa alkuperäistä tekstiä. Linkki tekstiin löytyy vaiheesta 1. Lopputuloksena alkuperäisestä tekstistä tuotetaan referaatti eli tiivistelmä. Tehtävien mallivastaukset ovat ainoastaan esimerkkejä, ei ainoa oikea vastaus. Mallivastausta voi verrata omaan vastaukseen ja saada ideoita siitä, miten tekstiä referoidaan. Materiaalia voi soveltaa myös muiden tekstien referoinnissa.

Seuraa materiaalia ja tehtäviä vaihe vaiheelta ja vertaa omia tuotoksiasi mallivastauksiin. Vaiheita on neljä: 

  1. Vaihe 1: Referaattitekstiin tutustuminen
  2. Vaihe 2: Referaattitekstin esittely
  3. Vaihe 3: Referointi
  4. Vaihe 4: Referaatin kirjoittaminen

Vaihe 1: Referaattitekstiin tutustuminen. Silmäile, tutustu, lue, tee muistiinpanot.

Tutustu Tieteessä tapahtuu -lehden uutiseen Ilmastopaneelin raportti: erityisesti ruokavalinnat vähentäisivät tehokkaasti kuluttajien päästöjä (8.12.2022).

Vaihe 2: Referaattitekstin esittely. Kuka kertoo, missä kertoo, milloin kertoo, mitä kertoo, millainen teksti?

Kerätään yhteen tekstin perustiedot. Samalla tutustutaan siihen, millainen teksti on kyseessä. Perustiedot, esimerkiksi kirjoittaja ja julkaisuaika, ovat yleensä tekstin alussa tai lopussa.

Referaatissa alkuperäinen teksti esitellään aluksi. Tässä osassa harjoitellaan myös esittelyn kirjoittamista.

Vaihe 3: Referointi. Kirjoita keskeiset asiat omin sanoin.

Referaatti tiivistää ja lyhentää tekstiä. Sitä varten tekstistä kerätään keskeiset asiat. Ne kirjoitetaan omin sanoin. Se tarkoittaa, että tekstissä säilytetään sama ajatus, mutta käytetään toisia sanoja. Kirjoita ensin yksi virke koko tekstistä, sitten tarkemmin, esimerkiksi yksi tai kaksi virkettä jokaisesta väliotsikosta tai luvusta.

Jos alkuperäistä tekstiä ei muuteta, on kyseessä suora lainaus ja lainattu teksti merkitään lainausmerkeillä. Suoria lainauksia käytetään vain poikkeustapauksissa.

Viittaa referaatissa alkuperäiseen tekstiin. Viittaaminen kertoo tietolähteen ja osoittaa, että kyseessä on referointi. Valitse viittaamisen verbi sen mukaan, miten ymmärrät ja tulkitset lähdettä. 

Referoinnissa käytetään yleensä neutraaleja verbejä. Kantaaottavan verbin käyttö pitää aina perustella. Verbillä voi myös kertoa, miten isossa roolissa referoitu asia on alkuperäisessä tekstissä. Onko asiaa esimerkiksi korostettu vai onko se vain mainittu. Tarkista verbin merkitys Kielitoimiston sanakirjasta tai ConLexiksestä.

Viittaamisen ja referoinnin keinoja ovat:

  • Kirjoittajan mukaan -rakenne, esim. Seppälän mukaan kuluttajien päätökset vaikuttavat yritysten toimintaan. Raportin mukaan kasvisperäinen ruokavalio vähentää päästöjä.
  • Että-lause, esim. Seppälä sanoo, että kuluttajien päätökset vaikuttavat yritysten toimintaan. Raportissa esitetään, että kuluttaja voi vähentää päästöjä vaihtamalla kasvisperäiseen ruokavalioon.
  • Lauseenvastike, esim. Seppälä sanoo kuluttajien päätösten vaikuttavan yritysten toimintaan. Raportissa esitetään kasvisperäisen ruokavalion vähentävän päästöjä.
  • Tiivistetty kuvaus, esim. Seppälä kuvaa kuluttajien roolia yritysten tarjontaan vaikuttamisessa. Raportti arvioi kasvisperäisen ruokavalion vähäpäästöisemmäksi kuin sekasyönnin
  • Sitaatti, lainaus sanasta sanaan, esim. Ilmastopaneeli toteaa: ”kuluttajien roolin vahvistamiselle on ilmastopolitiikassa selkeä tarve”. Muista lainausmerkit!

Vaihe 4: Referaatin kirjoittaminen. Muistiinpanoista tekstiksi. 

Referaatin ei tarvitse noudattaa alkuperäisen tekstin rakennetta ja esitysjärjestystä. Jäsennä (= järjestä) muistiinpanot ja referoidut lauseet: Mitkä asiat liittyvät yhteen? Missä järjestyksessä asiat kannattaa kertoa?

Käytä sidoskeinoja yhdistämään tekstin osat. Niitä ovat esimerkiksi aiheen vaihtumisesta, näkökulman muuttumisesta tai tekstin rakenteesta kertovat sanat:

  • Aluksi, seuraavaksi, lopuksi…
  • Ensin, sitten…
  • Ensiksi, toiseksi, kolmanneksi…
  • Yhtäältä, toisaalta…

Tarkemmin sidoskeinoista kerrotaan osiossa Sidoksisuus.

©2023 Päivi Salminen

Miten referoit tekstiä? Harjoituksia 1 -materiaali, kesäkuu 2023, jonka tekijä on Päivi Salminen, on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Materiaali on saatavilla osoitteessa Kielibuusti.fi. Valokuvien osalta kaikki oikeudet pidätetään. 

  • Julkaistu
  • Päivitetty:
Jaa
URL copied!